Vy-clubi juhlisti 15. toimintakautta

Tervetuloa Vy_clubille
Osa Turvaryn 2018 hallituksesta
Vy_clubin tarjoilun hoiti Arkea
Puolalan koulun seitsemäsluokkalaisten Lucia-esitys toi valoa ja iloa meille aktiivisille vanhempainyhdistystoimijoille, kuten me tuomme valoa ja iloa kouluille.
Kakkua 15. toimintavuoden kunniaksi
Turun kaupungin ytheistyössä järjestöjen kanssa seitsemäluokkalaisille tuottamassa Lapsen oikeuksien päivän tapahtumassa nuoret kirjoittivat vastauksiaan vanhemmille kysymykseen Mitä sinulta toivoisin

Turvaryn 15. toimintakautta juhlittiin Lapsen oikeuksien päivänä Syvälahden koululla pidetyssä Vy-clubissa 20.11.2018. 

15. toimintakaudella Turvaryssä on 33 varsinaista jäsenyhdistystä eli turkulaisen koulun tai päiväkodin rekisteröitynyttä vanhempainyhdistystä ja 4 kannatusyhdistystä (lista). Turvaryn hallituksessa on puheenjohtajan lisäksi kahdeksan jäsentä. 

Tästä joukosta olimme saaneet mukavan joukon Turvaryn toiselle Vy-clubille verkostoitumaan ja jakamaan ideoita sekä tietotaitoa vanhempainyhdistystoimintaan. 

Ohjelmassa oli Lucia-esitys tuomaan valoa ja iloa välitettäväksi mukanamme kouluille, Arkean osittain sponsoroima iltapala sekä osallistujien kesken arvottu 60 euron M Bakeryn* lahjakortti. Arvonnassa oli toinenkin lahjakortti Turvaryn Mitä te vanhempainyhdistykset teette? -kyselyyn osallistuinen kesken. (lisätietoa täältä>>)

Saimme terveisiä Turun kaupungin sekä järjestöjen 7. luokkalaisille järjestämästä Lapsen oikeuksien päivän tapahtumasta, jossa oppilaat olivat kirjoittaneet vastauksia kysymykseen "Mitä toivoisin vanhemmiltani". 

Keskustelua herättämään oli pöydille levitetty otteita Suomen Vanhempainliiton ja Förbundet Hem och Skola i Finland:n vuoden 2018 Vanhempainbarometrin sekä Turvaryn oman kyselyn tuloksista. Seurana oli kyniä jos osallistujat halusivat kirjata pöytäkeskustelunsa tuloksia Turvaryn hallitukselle tiedoksi ja välitettäväksi eteenpäin. Näitä pöytäliinoja myös näkyi kuvattavan muistiin osallistujan toimesta. Alta löydät tiedoston tulostettavaksi ja vapaaseen käyttöön omassa vanhempainyhdistyksesi tapahtumassa. 

KIITOS

Vuoden 2018 Kodin ja koulun päivän teemana oli kiitos. Siksi pyysimme sekä omassa kyselyssämme että tapahtumaan ilmoittautuessa kertomaan Mistä yhdistyksesi kiittää? Ketä tai mitä. Vastauksiin oli kirjoitettu runsaasti kiitoksia. 

Lähes kaikki kiitokset olivat ihmiselle: rehtorille, päiväkodin työntekijöille, opettajille, vanhemmille, vapaaehtoisille vanhemmille, aktiivisille vanhemmille, koululaisia innokkaasta osallistumisesta vanhempainyhdistyksen järjestämään toimintaan, itseään oman koulunsa vanhempainyhdistyksen aktivoinnista.

Alla muutama esimerkki sanasta sanaan

  • Kiitos kuuluu koulumme rehtorille ja apulaisrehtorille, jotka ovat erittäin yhteistyökykyisiä ja helposti lähestyttäviä. He ovat aidosti kiinnostuneita vyn toiminnasta ja antavat meille tukensa.

  • Kiitos kaikille aktiivisille jaksamisesta ja kiitos uusille toimijoille uskalluksesta tulla mukaan kivaan porukkaan.

  • Kiitämme Turvarytä kaikkien asioiden ajamisesta. Me kiitämme erityisesti SITKU:n perustamisesta. Se on ollut meille tärkeä ja lisää vanhempainyhdistysten painoarvoa sisäilmaongelmissa kamppailevissa kouluissa.

  • Turun kaupunkia yhdistysavustuksesta

  • Mitä mainiointa jatkoa niin alueyhdistykselle kuin yksittäisten koulujen vanhempainyhdistyksille! Kenenkään ei tarvitse puurtaa yksin, vaan yhdessä voimme parhaiten vaikuttaa siihen, että lapsillamme on koulussa hyvä olla!

Turvaryn hallitus kiittää tapahtumaan osallistuneita

 

* Kiitämme 
-Arkeaa tarjoilun sponsoroinnista osittain ja kauniista tarjollelaitosta
-Syvälahden koulua tilan käytöstä
-MBakery arvontalahjakorttien korotuksesta
-Puolalan koulun Lucia-esiintyjiä
-Osallistujia hyvistä keskusteluista ja osallistumisesta verkostoitumiseen
-Jaanaa hallituksesta somistekukista, jotka arvottiin osallistujien kesken tapahtuman päätteeksi.

 

PDF-tiedosto181120_pöytäliinoista_puhetta_vy_clubi.pdf (1.9 MB)
Turvaryn Vy-clubilla heräteltiin puhetta pöytäliinoista. Pöytäliinat ovat vapaasti käytettävissä kunhan lähde mainitaan.