Turvaryn kannanotto perusopetuksen rahoituksesta 20.10.2016

20.10.2016

TIEDOTE 20.10.2016

Turun perusopetukselle turvattava riittävä rahoitus

Turun alueellinen vanhempainyhdistys Turvary ry on ilahtunut siitä, että kaupunginjohtaja Aleksi Randell on ensi vuoden talousarvioesityksessään kiinnittänyt huomiota perusopetuksen budjetin riittämättömyyteen. Randellin esityksessä sivistystoimialalle onkin lisätty miljoona euroa enemmän kuin keväällä oli kaavailtu. Turvary katsoo kuitenkin, ettei tämä lisäys vielä riitä turvaamaan nykyisen tasoista palvelua, sillä oppilaiden määrä on kääntynyt kasvuun niin ala- kuin yläkouluissa. Myös vieraskielisiä tai muista syistä erityistä tukea tarvitsevia oppilaita on aikaisempaa enemmän.

- Oppilasmäärän kasvaessa opettajien ja kouluavustajien määrää pitäisi ennemmin lisätä kuin vähentää, muutoin opetuksen taso väistämättä heikkenee, toteaa Turvaryn puheenjohtaja Päivi Koskinen. - Jo nyt löytyy monista kouluista isoja, kolmenkymmenenkin oppilaan ryhmiä, joiden opetusta on onneksi osin voitu helpottaa jakotunnein. Jotta ryhmäkoot eivät nykyisestä kasvaisi ja jakotunnit vähenisi, tulisi budjetoinnin oppilasta kohden säilyä ennallaan.

Turun kasvatus- ja opetuslautakunta näyttää olevan vanhempien kanssa samoilla linjoilla, sillä kokouksessaan 14.9. se vaati perusopetuksen budjettiin kahta lisämiljoonaa, jotta opetusryhmien kokoa ei tarvitsisi kasvattaa ja jotta uuden opetussuunnitelman tuomista lisähaasteista myös selvittäisiin. - Toivottavasti lautakunnan yksimielistä näkemystä kuullaan puolueiden välisissä budjettineuvotteluissa ja valtuusto myöntää perusopetukselle sen välttämättä tarvitseman lisämäärärahan, sanoo Päivi Koskinen.

- Turun opetussektori kärvistelee kipeästi resurssipulassa, harmittelee Turvaryn hallituksen jäsen Mette Karlsson. – Valtionavustuksia ryhmäkokojen pienentämiseen ja tasa-arvon edistämiseen on valitettavan paljon vähennetty, joten kuntapäättäjillä on nyt aiempaa isompi vastuu pitää huolta lasten ja nuorten mahdollisuuksista rakentaa itselleen hyvää tulevaisuutta.

Turvary haastaa Turun kaupungin päättäjät laatimaan perusopetuksen resursoinnista lapsivaikutusten arviointia. - Turku on sitoutunut toteuttamaan Unicefin Lapsiystävällinen kunta –toimintamallia, jonka tavoitteena on tehostaa lapsivaikutusten huomiointia päätöksenteossa, joten nyt olisi hyvä paikka toteuttaa tätä sitoumusta, Karlsson toteaa. - Lapsivaikutusten arvioinnin avulla käytössä olevien resurssien vaikuttavuutta palvelujen laatuun voitaisiin aiempaa läpinäkyvämmin mitata.

Lisätietoja:

Turvary ry:n puheenjohtaja Päivi Koskinen, p. p. 050 4411424, paivikookoo@gmail.com

Turvary ry:n hallituksen jäsen Mette Karlsson, p. 040 5135511, mettemarianne@hotmail.com

www.turvary.fi